Yrittäjä

Oman elämäni evoluutiotarina

”Maailma on kaunis paikka elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus – Ja mielen vapaus.
On vapautta kuunnella metsän huminoita,

kun aamuinen aurinko kultaa kallioita.

Ja elää elämäänsä -Ja elää elämäänsä.”

Nuo Vexi Salmen sanat kuvaavat hyvin sitä tietä, joka tälle yrittäjän polulle on johtanut.
Luonto ja sen alati koskettava kauneus on varhaisesta lapsuudesta asti ollut tärkeä osa elämää.

Nyt jo edesmennyt isäni oli Erämies isolla E:llä ja
hänelle kuuluukin suurin kiitos siitä miksi olen tälle tielle lähtenyt.

Pikkutyttönä pääsin joskus isän kanssa metsästysreissuille ja vesille.
Noilla reissuilla oppi paljon tärkeitä asioita luonnosta,
eläimistä ja elämän kiertokulusta luonnon ehdoilla.
Nämä asiat jäivät hyvin mieleen ja näillä reissuilla kasvoi perustukset
suureen kiinnostukseen ja kunnioitukseen luontoa kohtaan.

Löysin luonnon uudestaan koira- ja kalastusharrastusten myötä.
Nämä harrastukset veivät luontoon ja vesille aina kun vain oli mahdollista.

Käännekohta elämässä tapahtui jokunen vuosi taaksepäin.
Aloin miettiä uutta, mielekästä suuntaa elämälle ja työlle.

”Tuoksut vanamon ja varjot veen.
Niistä sydämeni laulun teen.”
Eino Leino

Erä- ja luonto-oppaan koulutus näytti minulle suunnan.
Minulle se kaikkein tärkein ja mieluisin ympäristö, luonto! Siitä oli tuleva työpaikkani!

Sittemmin erä- ja luontopalveluala on tempaissut tyystin mukaansa lisäkouluttautumisen myötä, mm. melonnanohjaajan ja koskiveneen kuljettajan pätevyyksillä.

Tärkein opettaja on kuitenkin ollut elämä itse:
– kaikki ne retket metsään, vesille, saariin ja Lapin tuntureille,
– eläimet ja niiden jättämät jäljet.

– vuodet ja vuodenajat, säät; tuulet,tuiskut, tyvenet.
– luonto, maisemat, ihmiset.

”En ma enää aja Virvatulta. Onpa omanani onnen kulta.
Polku hämäräiseen metsään vie. Tuntemattomahan tupaan vie.”
Eino Leino

Tämän onnen kullan haluaisin sinulle palveluissani jakaa.

Satu